Lepistö Markku & Laspas Ilpo: European Soirée. 19th Century Classical Repertoire for Accordion

Suomen Kansanmusiikkiliitto » Nettiputiikki » Uutuudet » Lepistö Markku & Laspas Ilpo: European Soirée. 19th Century Classical Repertoire for Accordion

Markku Lepistö ryhtyi tutkimaan Sibelius-Akatemian jatko-opiskelijana harmonikan suomalaista 1800-luvun varhaishistoriaa, ja kiinnostui suunnattomasti Martin Paulin soittamasta ohjelmistosta. Hän on ollut levyn suurin innoittaja. Saksalais-tanskalais-ruotsalais-suomalainen harmonikkataiteilija Martin Paul toi esille jo 1800-luvulla harmonikan mahdollisuudet monipuolisen musiikin esittämiseen. Hänen ohjelmistoonsa kuuluivat kansansoittajien ohjelmistosta poiketen 1800-luvun salonkisävelmät ja muu aikakauden populaarimusiikin ohjelmisto, kuten suositut pikkukappaleet ja fantasiat, eli potpurit 1800-luvun suosikkioopperoista ja opereteista.
Markku Lepistö on halunnut tuoda European Soirée -levynsä myötä kuultavaksi tunnelmia siitä, millaiselta 1800-luvun illanvietto harmonikkamusiikin parissa olisi voinut kuulostaa. Tuolloin harmonikka saattoi soida rahvaan väen markkinahumujen ja nurkkatanssien lisäksi myös hienostoväen suosimissa kahviloissa, ravintola- ja konserttisaleissa sekä yksityishuviloilla Pariisissa, Roomassa, Berliinissä, Wienissä tai vaikkapa Tampereella.
Harmonikkataiteilija Markku Lepistön kanssa musiikkia tulkitsee Ilpo Laspas pianolla ja cembalolla.

Markku Lepistö: 1- ja 3-riviset harmonikat
Ilpo Laspas: piano ja cembalo

Allegro Vivace (G. Greggiati, 1842) / Thême Varié Très Brillant (L. Reisner, 1836) / Andante (G. Greggiati, 1842) / Britta Polka (H. C. Lumbye, 1864) / March from the Opera Lucia di Lammermoor (G. Donizetti, 1835) / Tema e Variazioni (G. Greggiati, 1840) / The Arrival of the Queen of Sheba (G. F. Händel, 1749) / Minuet from the Opera Berenice (G. F. Händel, 1737) / Alla Hornpipe (G. F. Händel, 1717) / Fantasy from the Opera Martha (F. Flotow, 1847) / Hungarian Triumphal March (J. Gungl, 1849) / Casta Diva from the Opera Norma (V. Bellini, 1831)

Julkaisija: Rapusaari Records 2021


Koodi: RAPU005
Julkaisuvuosi: 2021
Tuotteen tyyppi: CD
Tuotetta on varastossa

Hinta / Price: 18,00€

Loading Päivittää