Laitinen Heikki: Pommaripoika

Suomen Kansanmusiikkiliitto » Nettiputiikki » Äänitteet » Laitinen Heikki: Pommaripoika

Pommaripoika – Heikki Laitisen 6-CD-juhlakokoelma

Kansanmusiikki-instituutin ensimmäisen johtajan, Sibelius-Akatemian kansanmusiikin emeritusprofessorin ja monipuolisen taiteilijan Heikki Laitisen 75-vuotispäivän merkeissä Kansanmusiikki-instituutti julkaisee Laitisen monipuolista uraa kartoittavan kuuden cd:n kokoelman Pommaripoika – Heikki Laitinen. Kokoelma sisältää kaikkiaan seitsemisen tuntia musiikkia. Kokoelman ovat toimittaneet yhteistyössä Laitisen kanssa Johannes Heikkilä ja Hannu Virtanen, joiden meriittilistalta löytyy mm. Pilven piirtä myöten – suomietnon synty ‑tietoteos (SKS 2011).

”Hengästyttävän monipuolinen Heikki Laitinen – professori, tutkiva muusikko, musisoiva tutkija, säveltäjä, pedagogi, uranuurtaja ja suunnannäyttäjä”, otsikoi Hannu Saha kirjoittamansa levyn saatetekstin ja kysyy, onko Heikki Laitinen nykyajan Lönnrot. Laitinen on ollut pioneeri muun muassa 1960-luvun uuden hengellisen laulun liikkeessä, kansanlaulun ja kalevalaisen musiikin esiinnostajana sekä tutkijana ja kansanmusiikin koulutuksen rakentajana. Laitisen tunnettuimpia kokoonpanoja ja produktioita ovat olleet esimerkiksi Kankaan pelimannit, Primo, Fedja Happo, Murhaballadit-projekti Kimmo Pohjosen kanssa sekä Kelavala-yhtye Pohjosen ja tanssija Reijo Kelan kanssa.

Pommaripoika-kokoelmalta löytyy niin konserttitaltiointeja kuin poimintoja julkaistuilta äänitteiltä. Ensimmäinen taltiointi on vuodelta 1966, uusin vuodelta 2018. Mukana on paljon aikaisemmin äänilevyillä julkaisematonta materiaalia. Kokoelman 40-sivuisen liitevihon teksteissä käydään läpi Laitisen uraa, ja näkemyksiään esittävät monet Laitisen yhteistyökumppanit uran varrelta, ja vihossa on myös kappaleiden tarkat diskografiset tiedot.

Kokoelman levyt:

CD1 SATTUUKO JOKU TIETÄMÄÄN Hengelliset ja kantaaottavat laulut, laulelmat
CD2 HERRA MELPERI Kankaan Pelimannit, Murhaballadeja, Laitinen & Folkkarit
CD3 HIIDEN HIRVI Runolaulua, muinaisia ääniä
CD4 METSÄN HUUTO Improvisaatio – ihmisen ääni
CD6 KYMMENELLÄ RIVILLÄ Säveltäjän penkiltä, Laitinen & Pohjonen 

Kappaleet:

CD1 - Sattuuko joku tietämään
Ah suru suur / Savilintu / Ylösnousemusballadi / Uuden sanoman satama / Sukarnokh Sukarnokhissa / Herrä kiinnitä minut / Joki kiitää / Minä tiedän / Joulun valkea puu / Pitkän-pitkä tie Beetlehemiin / Laulu lesken rovoista / Tuuti tuuti tummaistani / Harvoinpa harvoin / Laulu silmien sääliloisteesta / Vaivaisen hiljaishoito / Entisen porvarin tunnustuksia / Myös metallityöläinen ihminen on / Sattuuko joku tietämään / Yön usvaan peittyy / Työttömän laulu / Löi putkan kello kuus / Hän / Vie minut metsiin / Iltapäivällä vielä käännyit / Me kasvamme vaan silti vähenemme / Pääsiäismetsä / Ruoho

CD2 - Herra Melperi
Kaksi kuninkaanlasta / Herra Petteri / Herra Melperi / Nyt suruissani fiuliain / Mies kapakas se kerran joi / Oi lumi liitele / Aalonksi ja Emueli / Sonja eli Aspis-saatanan soitto / Väinön sotiisi / Reissussa saa poika ryypätä viinaa / Minä en viiti saunas maata / Katriina / Itkuvirsi sodissa kaatuneille / Mies kapakas se kerran joi

CD3 - Hiiden hirvi
Hiien hirven hiihdäntä / Häät - Sulhasen kehunta / Häät - Sulhasen moitinta / Viikon viivyin Viipurissa / Ei lopu loiut minulta / Pakkanen pahansukuinen / Jo oli maattu marjueni / Alahall on allin mieli / Vaivanen poika / Plimpotusta / Vaka vanha Väinämöinen + Oo Finland Oo / Kisavirsi / Karhun synty / Oluen ylistys / Metsästäjän kehut / Karhun vihat / On the Shoulders of the Great Bear / Hiien hirvi / Ortus Väinämöinis / Väinämöinen fidibus canit / Väinämöisen synty

CD4 - Metsän huuto
Pyhä uni / Olgan laulu / Riistaryyppy / Verhoaaria / Viklatuksia / Metsäkaurista ruusunterälehdillä / Metsästuslaulu / Karhunkallohonka ja Hiisi, pyhä lehto / Mikonkatu live / Boota / Kalevala Laitisen mukaan / Dona nobis pacem / Siis siunaa Herra aina

CD5 - Jos olet veli
Pommaripoika / Rauhan satama / Retales / Muistan aijan / Kyyhkyseni / Rakkaani tule vuorille / Vellamo / Silmäpeli / Kemppaisen avioelämä / Savonpojan Amerikkaan tulo / Taattoni maja / Hautauslaulu / Pohjoisessa Pietarsaaren kaupungissa / Jos olet veli / Valoa ikkunasta / Lapsuuteni maa / Lauantai-iltana / Mataleena / Oli mulla ennen

CD6 - Kymmenellä rivillä
Tuuti tuuti / Kymmenellä rivillä / Rissakka / Plimprovisaatio / Tie / Linné i Lappland 1732 / Ja se ilta / Polska / Onko sinun paperisi kastunu / Kuolemaantuomitun hyvästijättö

 

Julkaisija: Kansanmusiikki-instituutti


Koodi: KICD 138
Julkaisuvuosi: 2018
Tuotteen tyyppi: CD
Tuotetta on varastossa

Hinta / Price: 49,90€

Loading Päivittää