Tämä sivu on osa Kansanmusiikkiliiton arkistoa.
Uudet sivut sijaitsevat osoitteessa: www.kansanmusiikkiliitto.fi





Kainuun laulukirja.
Kätes oli kylmä kuin kasteheinä & muita Kainuusta tallennettuja kansanlauluja.
Toimittanut Riitta Huttunen.
Julkaisijat Kuhmon musiikkiopisto ja Juminkeko 2001.

Riitta Huttusen toimittaman Kainuun laulukirjan toivoisi löytävän tiensä kaikkien kansanlaulusta kiinnostuneiden aktiiviseen käyttöön. Kirja on oiva kooste erityyppisiä kansanlauluja: runolauluja, rekilauluja, arkkiveisuja ja balladeja. Alussa on kerrottu lyhyesti ja selkeästi taustatietoja materiaalista ja sen keräämisestä sekä tärkeää tietoa kansanlaulujen perinteisestä laulutavasta: ulkoa opettelemisesta, muuntelusta, sävelmien ja sanojen sekoittamisesta. Lisäksi jokaisen laulun alla on tiedot lähdemateriaalista, mikä helpottaa innokasta opiskelijaa alkuperäisäänitteen etsimisessä.

Kätes oli kylmä kuin kasteheinä sekä muut kappaleet houkuttelevat laulamaan. Kirjasta löytyy mielenkiintoisia sävelmiä, duuria, mollia, kirkkosävellajeja, eri tahtilajeja, valmiiksi koottuja säkeistökokonaisuuksia, irrallisia säkeistöjä omankuuloisten laulujen koostamiseen. Se sisältää sekä kansanlaulajalle tuttuja kappaleita kainuulaisina toisintoina että entuudestaan tuntemattomia lauluja. Materiaali on kerätty 1900-luvulla, muun muassa Armas Launiksen, Erkki Ala-Könnin ja kirjan toimittajan toimesta.

Kainuun laulukirjaan, kuten muihinkin kansanlaulukokoelmiin tutustuessaan toivoisi, että siihen olisi ollut mahdollista liittää cd-levy, jolla olisi edes jonkinlainen otos kirjan kappaleista. Siinä pääsisi parhaalla mahdollisella tavalla eli kuulemalla tutustumaan vanhojen kansanlaulajien esitystapaan, rytmin, melodian ja sanojen muunteluun. Äänitteen puutteesta huolimatta kirja on erinomainen ja tarpeeseen tullut laulukokoelma selkeää ja tyylikästä ulkoasua myöten. Nostan hattuni korkealle Kainuun komealle lauluperinteelle, kirjan tekemisessä mukana olleille sekä sille, että tällaisiin projekteihin löytyy tukea jopa EU-tasolta asti.
Arja Kangasniemi




Maria Kalaniemi & Sven Ahlbäck
Ilmajousi ­ Luftstråk
AMCD745

Randas / Polska efter Johan Erik Taklax/ Hästpolska / Sörglåten / Luftstråk / Randen / Polska efter Elias Tallari/ Miete / Menuett efter Fredrik Fridolf Westin / Orpolasten polska/ Nu skall vi gå i skogen/ Luoto/ Polska efter Karl Ragnas/ Stigen / Sprakfålen / Tranan/ Alli

Toiset puhuvat rajoja ylittävistä ilmasilloista, mutta Maria Kalaniemi ja Sven Ahlbäck rakensivat Suomen ja Ruotsin välille ilmajousen. Oikeastaan kyse on sangen saumattomasta viulun ja harmonikan yhteissoinnista.

Parivaljakon piti alkujaan olla opettaja ja oppilas, mutta kumppanuuden luonne muuttuikin piakkoin kumpaakin valmentavaksi yhteismusisoinniksi. Nyt lähes vuosikymmenen yhteistyön jälkeen Kalaniemi ja Ahlbäck kokosivat duosoittoaan yhdeksi kokonaisuudeksi. Ahlbäckhan vieraili jo Kalaniemen ensimmäisellä soololevyllä.

Levy alkaa todella lupaavasti: kun Randasista siirrytään Polska efter Johan Erik Taklaxiin, on siirtymä niin luonteva, että voisi erehtyä pitämään niitä yhtenä kokonaisuutena. Tämän harmonian rikkoo kuitenkin Hästpolska, joka itsessään on mainio kappale, mutta ei vain toimi annetulla kohdallaan. Oikeastaan levyn alun luoma tunnelma tavoitetaan kunnolla jälleen vasta nimikappale Luftstråkissa ja sen jälkeisessä ²Randenissa². Siitä eteenpäin kokonaisuus on hyvin harkittu ja pysyy hyvin koossa päättyen Trananiin ja Alliin.

Marian ja Svenin lisäksi levyllä musisoivat Johan Hedin ja Susanne Rosenberg. Ensinmainitun avainviulu täyttää erinomaisesti harmonikan ja viulun yhteissoinnin ­ onhan se jousella soitettava näppäinsoitin. Rosenberg tuo puolestaan panoksenaan varman lauluäänensä ja sovitustaitonsa. Koko nelikko esiintyy yhdessä kappaleissa Sörglåten ja ²Luoto². Molempien ²avustajien² ollessa ruotsalaisia, mieltäni jäi askarruttamaan, josko Suomesta olisi löytynyt vastaavaa apuvoimaa.

Kaiken kaikkiaan Ilmajousi ­ Luftstråk on hyvin rauhoittava kokonaisuus. Levy, jota kuunnellessa tulee hyvälle mielelle ja tuntee olonsa kevyeksi. Muuttuu ainakin hetkeksi ilmavammaksi ja joustavammaksi.

Juho Koiranen




Indiako Drom. Romanimusiikkia Kumpulassa
KICD 78

Aurinko kun mailleen vaipuu / Niin kuin tuuli hiljainen / Oli kulunut vuosia monta / Saanko takaisin menneen ajan / Vain eihän tämä maa / Minä isätön äiditön lapsi / Oli sateinen sunnuntai-ilta / Vain mä yhden / yhden kerran / Oli kirkas kesäyö / Minä illan hiljaisuudessa / Ne markat jotka oli vaskessa / Taas saapui ilta rauhaisa / Armas millä minä korvaisin / Keltalehdet saa pihapuu / Oketano / Ljuba / Sako rati / Asotra / Aven na sastusa / Ketri ketri / Moldova

Kansanmusiikki-instituutti on julkaissut levyllisen romanimusiikkia. Indiako Drom, romanimusiikin sarja, toteutettiin Helsingin Kumpulassa vuonna 2000 yhtenä Euroopan kulttuurikaupungin monissa tapahtumissa. Sarjassa esitettiin viisi teemallista romanimusiikin iltaa. Oli nuorten dance-ilta, perinnelauluja kotimaasta ja ulkomailta ja myös hengelliset laulut saivat oman konserttinsa. Indiako Drom on taltiointi näistä tilaisuuksista.

Vastaavia romanimusiikin koosteita on julkaistu meillä jo useita. Indiako Drom on tervetullut lisä tähän sarjaan. Valitettavasti kuitenkin myös romanien parissa on tapahtumassa se, mikä on tapahtumassa muussakin musiikissa. Laulutavat yhdenmukaistuvat levyjen, television ym. vaikutuksesta. Sivuhuomautuksena voisi todeta, että uskoakseni tangomarkkinoiden vaikutus tähän yhdenmukaistumiseen on haitallisen suuri niin romanien kuin muittenkin suomalaisten keskuudessa.

Indiako Drom on sikäli outo levy, että parhaimmat esitykset on piilotettu cd:n loppuun. Viimeisissä lauluissa Miritza laulaa upeasti ja soittaa loppuun vaikuttavan viulusoolon.

Hannu Virtanen




Pekko Käppi
Kalastajia ja kaivostyöläisiä
APREC-1

Pjodorin riivitys / Hullu tyttö / Räähkä / Kalastajia ja kaivostyöläisiä

Pekko Käppi on nimi mm. Loksutadan ja Biedermeier pojkarin riveistä. Helposti joukosta erottautuva, muttei kuitenkaan räiskyvä persoona on ehkä paras tapa kuvailla tätä laulavaa jouhikonsoittajaa, joka hiljattain julkaisi uhkarohkeasti levyllisen omaa soittoaan. Uhkarohkeaksi teon tekee levyn julkaiseminen vinyyliformaatissa 2000-luvulla.

Kalastajia ja kaivostyöläisiä on soololevy sanan liki äärimmäisessä merkityksessä. Pekko vastaa levyllä lähes kaikesta ­ eritoten soitosta ja sävellyspuolesta. Yleisenä huomiona voisi sanoa, että A-puolella on musiikkia yhdelle esittäjälle ja B-puoli koostuu Käpin jouhikkoyhtyesimuloinneista. Koska tällä EP:llä on vain neljä kappaletta, lienee meillä aikaa ja tilaa antaa kappalekohtaista palautetta:

Aloituskappale Pjodorin riivitys murtaa heti harhakäsityksen, että jouhikko kuulostaisi aivan kamalalta ja ettei sillä ole muuta kuin koristearvoa. Ainakin minun tanssijalkani tämä reipaspoljentoinen sävelmä sai vipattamaan.

Hullu tyttö johdattaa puolestaan aivan toisenlaiseen tunnelmaan. Tämä levyn ainoa tradi kestää lähes kuusi minuuttia (eli kaksi kertaa suositeltavan radiokeston), mutta vangitsee kahden soinnun harmoniallaan. Käpin lauluääni pääsee kappaleessa hyvin oikeuksiinsa. Räähkä kuvaa nimensä mukaisesti rienaa, riesaa tai pahojen henkien langettamaa tautia (kiitos Nykysuomen sanakirjan laatijoille). Tunnelma välittyy hyvin ja kappale on vangitseva. Nimikappale Kalastajia ja kaivostyöläisiä myös päättää tämän kokonaisuuden ja jättää kuulijalle miellyttävän olon. Kappaleen huoleton tunnelma kertoo paljon tekijästään.

Pekko Käpin soololevy on rauhallinen välipala nykypäivän massatuotannon keskellä ja kunnianosoitus menneille, hyville ajoille. Ja hyvä syy hankkia vinyylisoitin.

Juho Koiranen




Rymäkkä & Tuikeat mussukat
9142
RYMCD003

Halvatun hameniekka / Petaus, makaus / Kalavaleita / Karhunpeijaispolska / Ajattelen sinut kauas / Tyvipäässä / Aamulla varhain

Kymenlaaksosta jyrähtää! Rymäkkä ja Tuikeat mussukat tekivät levyn, jossa on kolme omaa kappaletta kummaltakin yhtyeeltä, yksi yhteisesitys sekä nimenä käsittämätön numeroyhdistelmä. Nimi on itseasiassa niin kysymyksiä herättävä, että olisi mukava saada tietää taannoisen merkityksenarvuuttelukisan voittanut kehitelmä.

Suurelle yleisölle hieman tutumpi Rymäkkä aloittaa koko lätyn jo nyt suureksi hitiksi muodostuneella Halvatun hameniekalla, jonka myötä Ossi Perälä jatkaa sanoittajan orastavalla urallaan hyvää vauhtia. Vääjäämättömästi eteenpäin puskeva kappale saa pirteälle tuulelle ja auttaa purkamaan agressioita. Tämä saattoikin hieman syödä mielenkiintoa keskittyä Tuikeiden mussukoiden seuraavana tulleeseen kappaleeseen. Mielenkiinto palasi kuitenkin äkkiä, kun Petaus, makaus pääsi kunnolla vauhtiin.

Tuikeat mussukat eli Tanja Varha (kontrabasso, laulu), Katja Korpelainen (harmooni, laulu), Outi Behm (viulu, laulu) sekä Ulla Vihtonen (laulu) jatkavat myös seuraavassa kappaleessa ²Kalavaleita² hyväksi havaittavaa linjaa: mussukkasävellykset ja tuikeat sanoitukset tekevät mielenkiintoisen kontrastin. Yhtyeestä kuultaa esiintymiskokeneisuuden puute, mutta myös suunnaton lupaus. Ajattelen sinut kauas ainakin on yksi kauneimpia kappaleita, joita olen viime aikoina kuullut.

Ennen levyn päättävää yhteisnumeroa on kuultavaksi asetettu Arttu Kunnaston sävellys Tyvipäässä, josta voi sanoa ainakin, että se on levyn paras instrumentaalikappale. Kunnaston varmasta kädestä onkin syntynyt monia mieleenpainuvia ja omaperäisiä soittokappaleita.

Yhteisnumero olikin sitten pienoinen pettymys. Kun koko levyn ajan on saanut hämmästellä näiden kahden yhtyeen vahvaa luomistyötä, on lopuksi laitettu tunnelmaa hieman latistava Aamulla varhain, jonka laulustemmat ovat suoraan Heikki Saaren sovituksesta. Ja kun koko levyn tunnelma on hidastunut loppua kohden, oli tämä viimeinen jo ehkä liiankin hidas.

On kuitenkin positiivista havaita, kuinka jo pinnalle päässeet soittoniekat auttavat toisia saamaan näkyvyyttä. Siitä arvion päälle suunnattoman ISO plussa.

Juho Koiranen




Thalamus
Alga
CABASACS-001

Alga / Majas brudvals / Visions / Lost Fields / Harmonium-polska

Thalamus on viiden nuoren muodostama pelimanniyhtye, joka on julkaissut viiden kappaleen mini-cd:n. Äänite on ristitty Algaksi. Thalamuksessa soittavat Jutta Rajala, Stefan Immilä, Matti Pitkänen, Pauliina Pajala ja Henrik Norri. Soitinvalikoima on perinteistä pelimannikamaa; levyllä soivat 1-, 2- ja 5 -riviset haitarit, kitara, viulu, mandoliini, kontrabasso ja perkussiot.

Levyllä ovat mukana myös Matti Laitinen ja Teemu Korpipää, joista edellinen on lisäksi toiminut tuottajana ja jälkimmäinen äänittäjänä. Miksaus on herrojen yhteistyötä.

Levyn viidestä kappaleesta kaksi on Stefan Immilän ja toiset kaksi Matti Laitisen säveltämiä, yksi puolestaan on kaivettu trad. -aarteistosta.

Algassa ilahduttaa erityisesti yhteissoitto, joka on toimivaa. Musiikki rullaa sujuvasti eteenpäin, eikä horjahduksia juuri satu. Yhtye vaikuttaa melko tasapainoiselta kokoonpanolta. Mikään soitin ei ole häiritsevästi esillä, eikä kuulijan tarvitse pelätä kenenkään puolesta. Alga antaa vaikutelman varmaotteisesta ja asiansa osaavasta yhtyeestä.

Sävellykset ja sovitukset ovat mielenkiintoinen yhdistelmä suoraviivaisempaa pelimanni materiaalia ja tehokkaita koukkuja. Eri soittimien mahdollisuuksia on käytetty hyväksi ja luotu kiinnostavia ja houkuttelevia äänimaisemia. Muutamat kuuntelukerran jälkeen tosin tulee hiukan puutunut ja turta olo. Ehkä sovituksiin olisi voinut etsiä vielä enemmän erilaisia sävyjä?

Kaiken kaikkiaan Thalamus on erittäin kiinnostava kokoonpano, jolta odotan uteliaana jatkoa. Tuohon mainittuun turtumukseenkin yksinkertainen lääke voisi olla se, että levyllä olisi kappaleita ennemmän. Eipähän tarvitsisi samoja viittä edestakaisin pyöritellä. Niinpä kiteytänkin ajatukseni Thalamus-musiikista: lisää tätä!

Marjo Jääskä




Kulovalakia
Tupasvilla
KULOCD-001

Heilani silimät / Tuoltapa näkyy / Hoijakat / Klasimestarin polska / Heilani meni Amerikkaan / Kiikka-Iisakin pirunpolska / Hiljainen suru / Heilani on mun vierahalla maalla / Rautasen polska / Rekilaulu / Menuetti / Nimetön polska / Antaa ruumihin retkahtaa

Kulovalakia on vuonna 1993 perustettu kansanmusiikkiryhmä. Yhtyeen cd:n Tupasvilla on julkaissut Karvian Kansanmusiikkiyhdistys. Ryhmässä soittaa ja laulaa kaikkiaan seitsemän nuorta: Marko-Tapio Kivelä, Tiina-Kaisa Aro-Heinilä, Timo Pukkila sekä sisarukset Maria Koivula, Elisa Koivula, Johanna Koivula ja Reetta Koivula. Viimeiset kolme vuotta ryhmää on ohjannut Tapani Varis.

Kaikki CD:n kappaleet ovat perinnelauluja tai -sävelmiä. Sovituksista suurimmat osan on laatinut Tapani Varis. Mukana on niin säestyksetöntä laulua kuin instrumentaaleja.

Tupasvilla on aika tyypillinen nuorten kansanmuusikkojen CD. Vastaavia, jonkun paikkakunnan nuorten ryhmään keskittyviä levyjä tehdään useita vuodessa. Kulovalakia ei ehkä ole näitten levyjen kärkijoukosta. Vuosien harrastus kuuluu kyllä hyvin soiton ja laulun varmuutena ja sujuvuutena. Mutta olisivatko sovitukset osin sellaisia, että ne eivät tuo esille ryhmän parhaita puolia? Musiikillisesti toimivin cd:n raidoista on Antti Järvelän sovittama Klasimestarin polska. Esitys toimii rytmillisesti ja viulu soi kirkkaasti.

Hannu Virtanen





Karen Tweed and Timo Alakotila
May Monday
FYCD003

Seven Yars / Melting / Swedish / Dr Gilberts / The Land / English / Faluspelmanslag / Boda / Billy and Bob / Riverside Aby

Karen Tweed on englantilainen hanuristi, joka on julkaissut jo kymmenkunta levyä. Uusimmallaan "May Monday" hän on löytänyt aisaparikseen Suomesta Timo Alakotilan. Lisäksi mukana on muusikkoja Suomesta (mm. Mauno Järvelä ja Maria Kalaniemi) ja Englannista (mm. Shanti Paul Jayasinha). Cd on äänitetty Suomessa Sibelius-Akatemian studiossa.

Levyn materiaali on pääosin uutta musiikkia säveltäjiltä eri puolilta Iso-Britanniaa. cd:ltä kuuluvat kuitenkin myös Karen Tweedin suuren rakkauden kohteet: ruotsalainen ja irlantilainen kansanmusiikki.

Tweedin musiikkia voisi kutsua kansanmusiikin kamarimusiikiksi. Hän soittaa tarkasti nyansoiden taitavia kuvioita. Erikoista on se, että hän käyttää hyvin vähän hanurin bassopuolta. Hanuristina Tweediä voisi kutsua Kimmo Pohjosen vastakohdaksi. Jos Pohjonen saa hanuristaan monesti irti samanaikaisesti kymmeniä eri korkuisia säveliä, Tweed keskittyy yhteen, nopeasti soljuvaan säveljonoon.

Timo Alakotilan ja Karen Tweedin yhteistyö sujuu nautittavasti. Alakotilalla on harvinaisen herkkä ja kaunis kosketus pianon koskettimiin. Soitin ei vain ole äänitetty aivan huipputasoisesti (olisiko äänitystila liian pieni) ja flyygelin olisi voinut miksata enemmän pintaan.

Hannu Virtanen





Maria Kalaniemi ja Timo Alakotila
Ambra
AMCD 749

Sininen Huvimaja / Indifference / Lappfjärd / Oradea / Ambra / Kangaspelto / Kuujärvi / Soir de Paris / Haudanmaa / On yö ja tähdet taivahalla...

Maria Kalaniemen ja Timo Alakotilan yhteistyön hedelmä on tällä kertaa duo-levy Ambra. Harmonikalla ja pianolla kerrotaan tarinoita Pariisin illoista ja Sinisestä huvimajasta, tanssitaan Otto Hotakaisen säveltämiä polkkia ja Matti Haudanmaan ohjelmistosta lainattua menuettia ja polskaa.

Ambralla monelaiset musiikkityylit, viihde- ja kansanmusiikki kietoutuvat toisiinsa tai vähintäänkin kulkevat käsi kädessä. Materiaalia on lisäksi lähestytty aivan omanlaistensa sävyjen ja tyylien kautta. Keskeistä tässä maailmassa on keveys ja eräänlainen pakottamaton luontevuus, joka jokaisesta -näin voi todella sanoa- soitetusta äänestä henkii. Luontevuuden ja helppouden takaa pilkottavat tietysti ne lukemattomat työtunnit, jotka Kalaniemellä ja Alakotilalla on takanaan, paitsi kummallakin omalla tahollaan myös duoparina yhdessä. Kymmeneen vuoteen mahtuu aika monia yhteisiä soitto- ja harjoitushetkiä. Vaikka osa helppoudesta on työn ja harjoittelun kautta saavutettua, varmasti vaikuttaa myös muusikoiden samankaltainen ote soittamiseen ja ylipäänsä samankaltainen musiikkillinen ajattelutapa.

Minulle levyn nautinnollisuus syntyy toisaalta molempien muusikoiden ihailtavasta henkilökohtaisesta taituruudesta, toisaalta tasapainoisesta ja jouhevasta yhteissoitosta. Eri kuuntelukerroilla voi paneutua kuuntelemaan joko harmonikkaa, pianoa tai sitten niiden muodostamaa kokonaisuutta. Korvia hivelee lisäksi musiikin ilmavuus ja kimalteleva selkeys. Erityisesti pianon jäisenkirkkaat sävyt ja molempien soittimien kristalliset korukuviot ilahduttavat korvaa ja mieltä.

Ambran kokonaisuus on minusta hyvin miellyttävä, mutta yksittäisistä kappalevalinnoista en ole kaikista kovin innostunut. Parasta antia ovat Kalaniemen ja Alakotilan omat sävellykset. Hienostuneita ja harkittuja, kuten aina. Tykkäsin kuunnella myös tyylikkäitä trad. -sävelmäsovituksia, mutta viihdepuoli, johon lukeutuvat esimerkiksi jo mainittu Sininen huvimaja ja Reino Helismaan Rakovalkealla-sävelmä, ei niin sykähdytä. On yö ja tähdet taivahalla -niminen tulkinta Rakovalkealla-kappaleesta on toki taattua laatua; melodian käsittely on herkkää ja rytmistäkin muusikot ovat löytäneet uusia ulottuvuuksia, mutta silti tämä ei ole minun suosikkini. Onko se kuitenkin liika tuttuus, joka etäännyttää, en tiedä.

Lopuksi haluan vielä mainita levyn kansitaiteen, joka on erityisen ansiokasta. Musiikilliseen kokonaisuuteen nimittäin johdattaa ja sävelmaailmaa tukee erinomaisesti levykotelon takakannen maalaus, Jarmo Kukkosen "Jälkikuva". Sini- ja violettisävyisenä maalaus toistaa musiikin väriskaalaa ja todella houkuttelee tutustumaan levyn musiikkiin. Leijuvuudessaan Ambra varmasti luo tilaa hengittää monenlaisissa sinisissä hetkissä, joita elämä tuo tullessaan.

Marjo Jääskä





Konsta perinnesoittajana
Toim. Mauno Järvelä
Kansanmusiikki-instituutti

  Kansanmusiikki-instituutti jatkaa kirjasarjaansa pitäjänsä ja koko Suomen tunnetuimmasta pelimannista Konsta Jylhästä. Aiemmin ilmestyneet Paavo Helistön kirjoittama Konstan elämänkerta ja Mauno Järvelän toimittama Konstan sävellyksiä sisältävä nuottikirja ovat saaneet seurakseen Järvelän toimittaman Konsta perinnesoittajana -nuottikirjan.

  Uusi kirja täydentää kuvaa Konstan pelimanniurasta valottamalla hänen omien sävellystensä varjoon jäänyttä puolta: kansansävelmien soittamista. Mauno Järvelä on koonnut kirjaan 43 Konstan soiton perusteella nuotintamaansa perinteistä kaustislaista kappaletta. Kirjan alkuun on sijoitettu myös lyhyt selvitys Konstan soittokavereista ja esikuvista sekä hänen soittotyylistään.

  Konsta perinnesoittajana on mainio kirja kaustislaisesta pelimannimusiikista kiinnostuneille soittajille. Sitä tutkimalla saa kuvan yhden soittajan tavasta käsitellä kappaleita, joista osa on hyvinkin tunnettuja sävelmiä. Toisaalta julkaisussa on myös allekirjoittaneelle ennestään tuntematontakin musiikkia. Kun itse nuotitkin ovat, totuttuun Instituutin tapaan, helposti luettavia ja selkeitä, on helppo suositella kirjaa jokaiselle keski-pohjalaisen musiikin ystävälle.

  Kirja olisi vielä antoisampi, jos siihen liittyisi jo julkaistuja äänitteitä laajempi cd-levy, jota kuuntelemalla pääsisi vielä syvemmälle Konstan soittotyyliin. Samalla voisi vertailla hänen erilaista tapaansa soittaa omia sävellyksiään ja perinteisiä kappaleita, mistä Mauno Järvelä kirjan alussa mainitsee. Kattavan äänitteen puuttuessa, olisi jo tällaisenaankin äärettömän arvokkaan kirjan monikäyttöisyyttä voinut lisätä liittämällä nuotteihin arkistoviitteet, jotta halukkailla olisi mahdollisuus kaivaa esille lähteenä olleet äänitteet.

Antti Soininen