Pelimanni

Levylautasella

  • Johanna Juhola: Fantasiatango
  • Koriat Kravit: Korkialta ja kovvaa
  • Låtar från Blomsteräng. Jarmo Romppanen med vänner spelar Klas Gustafssons kompositioner
  • Nomas: Flow
  • Nordik Tree: Contradans
  • Pekko Käppi: Vuonna ’86
  • Songs of the Nenets of the Kanin Peninsula / Elizaveta Pavlovna Ardeeva
  • Tuulenkantajat: Koirankuria
  • The Songs of the Finnish Kaale

    Johanna Juhola: Fantasiatango

    Texicalli Records 2010.
    Ontuvan jalan tango / Viimeinen kojootti / Fantasiatango / Keskikesän karkelo / Ullakon asukkaat / Carlos / Tango-san / Downshifting / Happihumppa / Tango 4 / Matkailu avartaa
    Johanna Juhola on ketterästi taide-, tango-, teatteri- ja kansanmusiikin kentillä seikkaileva nuori muusikko. Juholan helmikuussa ilmestynyt Fantasiatango on säveltaidetta ja mielikuvamaalailua etupäässä Argentiinan tangotaitureiden, Piazollan ja Gardelin, viitoittamalla tiellä. Välillä tanssitaan tulisesti argentiinalaisittain, toisinaan taas ollaan sirkusmaailmoissa. Hienojen tangojen lisäksi Viimeisessä kojootissa liikutaan lännenelokuvien maisemissa, Ullakoiden asukkaissa kuullaan kellopeliä, Downshifting rauhoittuu hitaampien tempojen äärelle.

    Keskikesän karkelossa nautitaan Roope Aarnion taitavasta kitaroinnista. Matkailu avartaa on Aarnion ja Juholan yhteissävellys, muut ovat Juholan käsialaa. Huomattavassa roolissa fantasiamaailmojen luomisessa on Tuomas Norvio live-elektroniikalla ja tietokoneohjelmoinnilla. Muut loistavat muusikot ovat Reaktori-yhtyeen Milla Viljamaa, Sara Puljula ja Pekka Kuusisto. Fantasiatango on levy, josta voi löytää useammilla kuuntelukerroilla uusia riemastuttavia yksityiskohtia. Epäilemättä omatkin suosikkini tulevat vaihtumaan ajan kanssa, nyt nimeäisin sellaiseksi Ullakon asukkaat. Myös kappalejärjestys on onnistunut – virtuoottisen revittelyn jälkeen on hyvä vetää henkeä hitaamman kappaleen parissa.

    Minna Raskinen


    Koriat Kravit: Korkialta ja kovvaa

    Koriat Kravit 2009.
    Heilani saattelin Amerikkaan / Ennen kovasta kallion syrjästä / Naapurin Ilikka / Veripunakukka / Alatalon Mimmi / En minä sano kultani nimeä / Saapa nähä / Tämän tytön heili / Ulriikan lempi / Tansseissa koriasti / Kaipaava / Unipolska

    Oulun Opettajankoulutuslaitoksessa toisensa kohdanneet neitoset perustivat soitto- ja lauluyhtyeen Koriat Kravit vuonna 1998. Viime vuonna julkaistulla levyllä yhtyeen nimen merkitys jää vieläkin arvailujen varaan, mutta paljastettakoon, että jäljet johtavat Kaustiselle. Koriat Kravit -yhtyeessä soittavat ja laulavat Anna Brusila, Heli Honkalampi, Hanna-Riikka Hurnasti, Anna Kivari, Kati Myllymäki ja Mari(a) Perätalo. Näistä Brusila ja Perätalo ovat tosin nykyään jättäneet kokoonpanon. Vierailevina muusikkoina näyttäytyvät exkravilainen Mari Pöyhtäri sekä Aleksi ja Jorma Itkonen.

    Levy on yhtyeen toinen; ensimmäinen tuotos oli kolmen kappaleen maxisingle vuodelta 2003. Huolella tehdyn levyn ulkoasu on houkutteleva, joskin valittu fontti jättää tällaisen vanhemman, huononäköisen miehen usein arvailujen varaan tekstin sisällöstä. Plussaa saa koria tekstiliite, pienen miinuksen taustatietojen vähäisyys. Tosin yhtyeen nettisivuilta
    www.koriatkravit.fi on luettavissa monenlaista yhtyeen historiasta ja tekemisistä. Kannattaa poiketa.

    Kahdestatoista kappaleesta kolme on perinteistä, yksi Perttu Paappasen käsialaa, yksi J-M Hurnastin ja loput yhtyeen jäsenten sävellyksiä. Sovitukset ovat pääasiassa yhtyeen. Korkialta kyllä lauletaan, mutta ei välttämättä kovaa – tunteella kylläkin. Hyvin tehdyt stemmat korostavat yhtyeen ammattitaitoa. Neljä ensimmäistä raitaa ovat kuitenkin kummastuttavasti samantyyppisiä, pienellä järjestyksen muutoksella apean alkutunnelman olisi voinut välttää.

    Antti Koiranen


    Låtar från Blomsteräng. Jarmo Romppanen med vänner spelar Klas Gustafssons kompositioner

    Finlands svenska folkmusikinstitut 2009.
    Andakt i vall / Mollos menuett / Brudpolska / Lappnorlåten / I avskedets stund och Myssängsdansen / Stockjunkarjenka, Kolmilalåten och Långvikslåten / Polska Storkärrbackan / Telelåten och Huldrelock / Ungmors-valsen / Fina-Famos schottis / I skogsgladan och Langhärviln / Vallåt / Mormors menuett, Åby polskan och Peppus polska / Hajes hambo och Susians hambo / Brudgangar / Brudmarsch / Stigvals och Ullsvängen / Lyckönskan / Vaggvisa

    Porvoon seudun kaksi kansanmusiikin puuhamiestä kohtaavat toisen sävellysten merkeissä. Nykypäivän monitoimimies Jarmo Romppanen ja suomenruotsalaisen kansanmusiikkiliiton alullepanija Klas Gustafsson loihtivat uudella levyllä monenkirjavia tunnelmia. Levyllä on peräti 19 raitaa.

    Klas Gustafsson (1906–1995) tunnettiin paitsi tulisieluisena pelimannimusiikin puolestapuhujana myös luonnon ja intiaanien ystävänä. Hän jopa perusti Suomen Intiaaniliiton, joka oli ensimmäinen laatuaan Euroopassa. Muistan Klas Gustafssonin useilta kansanmusiikkikursseilta ja hänen yhtyeensä Östra Nylands Spelmansgillen kesäjuhlilta. Soitto oli hyvin perinteistä ja Klasin kädessä soi useimmiten alttoviulu.

    Jarmo Romppanen on löytänyt Klas Gustafssonin kappaleet uudessa valossa. Ja hyvä näin. Sävellykset osoittavat olevansa hyvin taipuvaisia uudenlaisille sovituksille ja tulkinnoille ja siten ikivihreitä. Mielenkiintoisen vertailukohdan levylle olisi antanut originaaliraita Gustafssonin omasta soitosta.

    Levyllä soittajalista on komea: Romppasen lisäksi mukana ovat Eero Grundström, Emilia Lajunen, Yrjö Länsirinne, Maria Kalaniemi, Martina Krooks, Stefan Kuni ja Andreas Norrvik. Tunnelma liikkuvat pohjoismaisista maisemista Lapin valoihin. Luonto on vahvasti läsnä.

    Antti Koiranen


    Nomas: Flow

    Nomas 2010.
    Flow / Lokasottis / Oikedee / Bolbropolska / Ymer i haven / Nofo-waltz / Laulu / Tyska blekingen / Set de Michel / En lille vesten om / Hendrix polska (live at Mimeteateret)

    Ilahduttavan polveilevasti kohtaavat Tanska, Ruotsi, Suomi ja Norja Nomas-yhtyeen tuoreella albumilla nimeltä Flow. Maat tapaavat paitsi yhtyeessä vaikuttavien muusikoiden kotomaina, myös musiikilliseen sulatusuuniin työnnettyinä vaikutteina ja elementteinä. Uuniin on pukattu muutakin. Esimerkiksi sähköisen basson soitanta tietynsorttisessa brittiläisjenkahtavassa musiikkityylissä tuo mieleen vanhan brittiläisen elektroonisfolkkiyhtyeen The Oyster Bandin musisoinnin. Joskus soitanta lähenee sekatahtilajeineen ja muine kulttuurisesta kontekstistaan irrallisine vaikutteineen kaukaisempiakin musiikkikulttuureja, sekä jopa moderneja fuusiohassutteluja. Toisaalla taas mieleen tulevat suomalaiset ja ruotsalaiset nykyfolkkiyhtyeet. Jotenkin vinksahtaneen hauskalla tavalla levy sisältää paljon elementtejä, mutta on silti taidokas kokonaisuus.

    Aika (lue: liian) monen suomalaisen bändin jo aiemmin sivuamat 1990-luvun hurjien vuosien ruotsalais-suomalaiset nykykansanmusiikkivaikutteet ovat niitä ilmeisimpiä ratkaisuja ja mielestäni vähiten omaperäisiä levyn laajassa tyylikirjossa. Ne kun unhoittaa kokonaan, käsissänne on yksi ilahduttavimpia uuskansanmusiikkilevyjä pitkään aikaan. Nomas-yhtyeen kannattaa jatkossa panostaa entistäkin enemmän siihen mikä heissä on erikoisen omaperäistä ja hyvää, eli progehtavan ennakkoluulottomaan ja ennalta-arvaamattomaan monikulttuurisuuteen ja hienoon soitantoon.

    Ville Kangas


    Nordik Tree: Contradans

    Nordik Tree 2010.
    Vals till vännen min / Close to eight / Enviser / Palojoen marssi / Hymn / Contradans / Vals 333 / Hamnö / Bytt Lasses brudmarsch / Karsk / Menuett från Kronoby / Matka / Begrundan / Peli-Jussi

    Nordik Tree -triossa musisoivat eräät vahvasti allekirjoittaneen musiikkinäkemykseen Kaustisen pelimannikuvioissa vaikuttaneet herrat Timo Alakotila ja Arto Järvelä, ja taasen – mikäli olen oikein ymmärtänyt – eräs heidän esikuvistaan, Alakotilan ja Järvelän JPP-yhtyeen henkisen oppi-isän, ruotsalaisen Forsmark III:n voimahahmo Hans Kennemark.

    JPP otti 1980-luvulla vahvoja vaikutteita Kaustisen juhlilla vierailleelta ruotsalaisyhtyeeltä ja tempautui heidän vanavedessään fiulistisen stemmasoiton ja läntisen harmonian syleilyyn tavalla joka lienee nykyään jo tämän lehden lukijoille tuttu. Nordik Treen uusi levy laventaa edelleen samaa tietä. Nyt väylä on alkuperäisen idyllisen kärripolun sijasta jo monikaistainen highway, mutta kuitenkin edelleen sorapohjainen, asfalttia siihen ei ole lanattu. Albumilla on aistittavissa jopa näidenkin herrojen tuotannossa poikkeuksellisen tuore sävy.

    Levyllä on harvinaisen suvereenia ja koskettavaa soitantaa, erinomaisia sävellyksiä ja jopa triomuodolle imaistuja otteita Timo Alakotilan alunperin Vox Artis -kamariorkesterille sävelletystä Concerto Grossosta. Akustinen triokokoonpano eri muodoissaan soi luonnollisen komeasti. Mikäs on, sen ko pitää ja päästää. Kohotan maljan, panen levyn taas uudelleen soimaan ja lopetan kehumisen, muuten ette pian usko.


    Ville Kangas


    Pekko Käppi: Vuonna ’86

    Singing Knives 2010 (vain lp/download).

    Pekko Käppi on lukuisten yhtyeidensä (mm. Office Building, Kiila) lisäksi tunnettu myös ahkerana sooloartistina. Livenä esitetyt jouhikon säestämät laulut eivät ole kuitenkaan koskaan saavuttaneet samanlaisia äänellisiä sfäärejä, joita hän on esitellyt kokeellisemmissa soolojulkaisuissaan. Käpin täyspitkä soolodebyytti Jos ken pahoin uneksii sisälsi perinteisempää materiaalia, ja sen ansiot kumpusivat kappaleiden anteeksipyytämättömästä käsittelystä. Pekon rouhea ja monipuolinen tulokulma (kansan)musiikkiin on virkistävä poikkeus nykykansanmusiikkiinkin tunkeutuneesta ylituottamisesta.

    Vuonna ’86 lyö silti kuulijan ensi alkuun ällikällä. Sen raaka ja väkivaltainen äänimaailma tuntuu poikkeavan tyystin siitä estetiikasta, johon edellinen levy nojasi vieden paljon pidemmälle aiempien levyjen vihjeet Käpin musiikillisesta maailmankuvasta. Levyn avaava Herran enkeli ottaa luulot pois kirskuvalla äänikollaasilla, eikä levy anna satunnaisia suvantoja lukuun ottamatta armoa äänimaiseman brutaaliudelta. Tuntuu kuin levyyn olisi vuodatettu pidäkkeettä Käpin ristiriitaiset musiikilliset tunnot levyn tekoaikana.

    Tämä kääntyy kuitenkin nopeasti levyn suurimmaksi vahvuudeksi – kokonaisuus on arvaamaton, yllättävä ja monipuolinen. Kollaasiin on koottu niin paljon ääripäiden elementtejä, että kuulijan tulkinta muuttuu joka kerralla. Vuonna ’86 kumartaa kuitenkin selkeästi enemmän noisen ja äänitaiteen suuntaan kuin lauluntekijöille tai kansanmusiikille. Kokonaisuutena levy on huikea matka akustisen ja elektronisen ristipaineessa, luonnollisen ja käsitellyn välissä.

    Lari Aaltonen


    Songs of the Nenets of the Kanin Peninsula / Elizaveta Pavlovna Ardeeva

    Maailman musiikin keskus 2010.

    Yksi viimeisimmistä nenetsilaulajista, Elizaveta Pavlovna Ardeeva (s. 1933) laulaa äänitteellä 14 Kaninin nenetsien laulua. Levyn on äänittänyt etnomusikologi Jarkko Niemi, joka on myös toimittanut levyn kansivihon. Vihosta löytyy englanninkielistä tietoa nenetseistä, lauluista ja laulajasta. Laulujen tekstit ovat alkuperäiskielellä ja englanniksi.

    Laulut kertovat tavallisista ihmisistä ja arjen tapahtumista. Toisinaan tarinoihin liittyy myös yliluonnollisia olentoja. Yhdessä laulussa ajetaan nousuhumalassa valjakot Mezenistä takaisin Kaninille ja tie on leveä, koska metsästäjän työ on saatu kaupungissa vaihdettua maalliseksi mammonaksi; toisessa vanha vaimo suree poikaansa, jonka vävy uhrasi Vienan meressä Jid’ Jerwille, Veden Isännälle, paremman kalansaaliin toivossa.

    Jotain kumman rauhoittavaa on mestarilaulajan äänessä ja laulutavassa. Ardeeva laulaa kevyesti, sävykkäästi ja vaivattomasti, koristellen sävelmiä "taivuttamalla". Nenetsien runolaulu sisältää myös toistoa ja variaatiota. Sitä voisi verrata ehkä kolttasaamelaisten leuddeihin, omaan runolauluperinteeseemme ja intialaiseen viulunsoittoon, jossa myös koristellaan melodiaa hitain vibratosävelin. Tarinat ovat välillä pitkiä – levyllä Khine-kappale kestää lähes 17 minuuttia ja ihastuttava Vanha jättiläismies (The Old Man Giant) lähes 11 minuuttia. Kuunnellessa kuitenkin aika pysähtyy, ja vaikkei sanoja ymmärräkään, tarinat välittyvät.

    Minna Raskinen


    Tuulenkantajat: Koirankuria

    HelmiLevyt 2010.
    Kynsilaukka / Kaljada / Jussaaren shamaani Mannerheimintiellä / Napakettu tottelee revontulia / Jouhinen / Kulta-ahven / Sunnuntaiaamu Sippolassa / Tahtotanssi auringolle / Selkokielinen Väinämöinen / Vapaa pudotus

    Jo 1980-luvulla muinaissuomalaisen musiikin pauloihin joutuneet Tuulenkannattajat nostattavat jälleen puhuria edellisen, vuonna 2008 julkaistun ”...jäähyvästi” -albumin tittelistä huolimatta. Koirankuria-pitkäsoitto on yhtyeen pitkällä uralla peräti seitsemäs julkaisu ja jatkaa tämän taivallusta ”uuden ja perityn muinaismodernistisen musiikin” temmellyskentällä.

    Osmo Blomqvistin, Raimo Hiekkavirran, Matti Laukkasen, Pekka Nättisen ja Hannu Tähtelän käytössä on jälleen laaja arsenaali instrumentteja, joiden soundit nivoutuvat miellyttävästi yhteen. Muiden muassa pienkanteleet ja erilaiset puhaltimet maalailevat kymmenen kappaleen verran äänimaisemia, jotka kaikki ovat yhtyeen jäsenten omia sävellyksiä. Kalevalan maailma sykkii musiikin syövereissä vähintään ajatuksen (ja Hannu Lehtorannan rykimän käärmeenkarkotusloitsun) tasolla soiton soljuessa maailmaa syleilevämmille vesille. Nokkelien sävellysten tiimellyksessä sorrutaan kenties ajoittain hieman tarpeettoman tuntuisiin alleviivauksiin, mutta pystyvät instrumenttisuoritukset ja toimiva säveltarinankuljetus saavat päähuomion osakseen.

    Osittain Koirankuria-albumi kuulostaa varsin studiopainotteiselta tuotannolta, mitä ajoittaiset hieman päälleliimatun kuuloiset luonto- ja katukuvaäänet korostavat. Studiototeutuksessa soiton koko dynaaminen kirjo ei nyt tunnu aivan välittyvän, ja tuntuu siltä, että jokin jää vielä odotuttamaan itseään. Ehkä pääpuuska on vielä tulossa?

    Jimmy Träskelin


    The Songs of the Finnish Kaale

    Pilfink Records 2010.

    Kai Åberg ja Risto Blomster ovat toimittaneet hienon kokoelmalevyn, joka esittelee suomalaisen romaniväestön musiikin nykytilaa. Täysin englanninkielisenä laitoksena julkaistu ”The Songs of the Finnish Kaale” pitää sisällään 17 raitaa, jotka on valikoitu musiikintutkija Åbergin vuosina 1995-2009 Pohjois-Karjalassa tekemistä mittavista kenttätaltioinneista. Levyllä kuullaan kymmentä esiintyjää, jotka esittävät kaaleen laulunsa milloin perinteisesti säestämättöminä, milloin esimerkiksi kitaralla säestäen. Joissain tapauksissa säestys on luotu esiintyjien parissa tätä nykyä suosittuun tapaan syntetisaattorilla, mikä ohjaa mielikuvat vahvasti karaoke-esityksiin – joskin poikkeuksellisen hyvin laulettuina.

    Levyn mukana tulee 16-sivuinen kansivihkonen, joka sisältää kattavan englanninkielisen esseen kaaleen laulun nykytilasta. Suomalaisen romaniväestön värikäs lauluperinne on aikojen saatossa kehittynyt ja vakiintunut omaan muotoonsa, joka on selvästi kuultavissa levyn raidoilla. Monet vanhemmilla arkistoäänitteillä kuullut variaatiot ja eriskummallisemmat sävyt ovat tämän päivän perinteestä karsiutuneet pois, mikä osaltaan on väistämätön vakiintumisen seuraus. Nykykaaleen laulut soivat kuitenkin edelleen tiukasti ankkuroituneina vanhaan perinteeseen, ja sinällään ovatkin niitä harvoja kansanmusiikin lajeja, joilla kenttä-äänitysten tekeminen on yhä mielekästä. Aiheesta kiinnostuneelle ”The Songs of the Finnish Kaale” tarjoaa muhkean paketin tietoutta sekä antoisia hetkiä aitojen kansanesiintyjien parissa.

    Jimmy Träskelin

    Julkaistu Pelimannissa 2/10.

    Pysy tahdissa maailman ainoan suomenkielisen kansanmusiikin aikakauslehden avulla!