Tämä sivu on osa Kansanmusiikkiliiton arkistoa.
Uudet sivut sijaitsevat osoitteessa: www.kansanmusiikkiliitto.fi

PELIMANNI


Netti-Pelimanni aloittaa

Silmiesi edessä on historian ensimmäinen Netti-Pelimanni. Pelimanni-lehteähän Suomen Kansanmusiikkiliitto on julkaissut jo vuodesta 1969 neljä numeroa vuodessa, joten perinteitä lehdellä löytyy. Nettiversioon olemm e valikoineet juttuina Kuukauden pelimannin, Uudet levyt ja nuotit sekä Nuorten palstan, jossa on kirjeitä nuorilta ja yhtye-esittelyjä.

Netti-Pelimanniin toimitamme aivan uuden Surffipelimanni-palstan, johon toivomme teiltä aineistoa sähköpostiosoitteeseemme. Mehukkaimmat palat julkaistaan myös paperille painettavaan Pelimanni-lehtee n. Netti-Pelimanni mukailee Pelimanni-lehden ilmestymisaikoja ja uudet jutut on löydettävissä helmikuun ja toukokuun loppupuolella sekä loka- ja joulukuun puolivälin paikkeilla, Surffipelimanni-palstaa päivitämme heti ku n saamme siihen uutta materiaalia. Viihtyisiä lukuhetkiä!

Päivi Utriainen
päätoimittaja


2/96 SISÄLLYS:

Kuukauden pelimanni

Uudet levyt ja nuotit

Nuorten palsta

Surffipelimanni

Tilaa Pelimanni -lehti


Kuukauden pelimanni

Lasse Linder pitää yllä kymenlaaksolaista viulunrakennusperinnettä

Anjalankoskella Rautakorvessa asuu kymenlaaksolainen viulunrakentaja Lasse Linder. Hänen luonaan aistii heti tunnelman, joka kertoo harrastukselleen sydäntään myöten omistautuneesta henkilöstä. Seinällä on mm. taulu eurooppalaisista viulunrakentajista kautta aikojen. Kotoa löytyy myös useita erilaisia kielisoittimia eri maista, jotka ovat tuliaisia ulkomaan matkoilta. Hän on aloittanut viulunrakentamisen kahdeksan vuotta sitten ryhdyttyään eläkkeelle ja työn tuloksia syntyy pikkuhiljaa.

Ensimmäiset oppinsa Lasse Linder sai niinikään kymenlaaksolaiselta jo edesmenneeltä Arvo Sjögreniltä vuonna l988. Aluksi täytyi luoda puitteet viulunrakennukselle. Piti valmistaa erikoistyökalut (mm. veitsiä, leikkureita, puristimia ja muotteja) sekä "paja" omakotitalon kellariin. Ensimmäisen viulun vuoro tuli l989- 90 vaihteessa. Pian halu oppia kasvoi suuremmaksi ja Lasse Linder pääsi Risto ja Ilkka Vainion oppiin Helsinkiin. Lasse oli "Ilkan piiskattavana" kolme viikkoa, jolloin oikeat työtavat tulivat yhä tutummiksi. Stradivari teki työnsä hyvin huolellisesti, siksi hänen valmistamansa viulut ovat niin kuuluisia. Myös Lasse painottaa työssään huolellisuutta. Parempi tehdä vähan ja huolella kuin hätiköiden.

Ensimmäiseen valmistumissukupolveen kuuluu kolme viulua, joista Lasse Linder osaa jo antaa kritiikkiä itselleen: "Ne olivat liian pulleita, kansi oli kuin puhallettu, kannen reunassa pitää olla tasaista." Näiden viulujen äänessä oli kauneutta, mutta ei kantavuutta. Seuraavaan sukupolveen kuuluvat kolme uutta viulua, joissa kannen parempi muoto on otettu huomioon. Valmistamisessa on muutenkin eroa. Ennen Lasse aloitti viulun soittamisen puuvalmiina. Lakkaus tapahtui vasta vuotta myöhemmin. Nyt hän tekee lakkausta myöten viulun valmiiksi, ja sitten vasta tehdään tapeille reiät ja laitetaan kielet paikoilleen Viuluja aletaan soittaa vasta lakkauksen jälkeen. Lasse odottaa mielenkiinnolla kuudennen viulun valmistumista: "Jos se onnistuu. sitä voisi tarjota vaikka kilpailuun."

Lasse Linderin oma soitin on kontrabasso. Hänen ensimmäinen basso (nimeltään "Samuli" valmistui l993 Samuelin poloneesiin Kuusankoskelle. Kansi syntyi kuusesta ja muut osat koivusta. Tämä basso oli malliltaan perinteinen. Nyt tekeillä on toinen basso, johon on tarkoitus tehdä viulumainen kärkimuoto. Lasse katselee valmistumista odottavia osia ja sanoo työtä olevan vielä paljon jäljellä.

Kontrabasson teko on Lassen mukaan hartiavoimia vaativaa, kun siinä on kaikki niin isoa. Sormet syyhyävät päästä soittamaan uudella bassolla, mutta siihen menee vielä aikaa.

Ohjeita viulujen valmistamiseksi on merkittynä muistikirjaan, joskin tärkeimmät perusteet säilyvät mielessäkin. Viulua ei saa lakata ruiskuttamalla, se on tyylivirhe. Oikea tapa on lakata pensselillä. Rakentamisessa ei voi pitää kiirettä, koska lakan kuivuminen vie aina muutaman päivän ja lakkakerroksia pitää olla riippuen lakasta jopa useita kymmeniä. Lakkauksen onnistumiseksi Lasse Linder on rakentanut erityisen lakan kuivatuskaapin, jossa nytkin uudet viulut ovat kuivumassa, Puut viuluun on valittava huolella, koska niiden täytyy ulkonäöltään ja soinniltaan sopia toisiinsa. Kannen täytyy olla tasasyistä ja syiden pitää olla pystyssä. Yksi vaikeimpia työvaiheita on reuna-alueiden teko ja upotenauhan laittaminen kanteen. Tämäkin työvaihe vaatii kärsivällisyyttä. Kokonaisuudessaan työ on odottelua ja tekemistä vuoronperään. Viulu ei synny hetkessä. Viulunrakentamiseen alusta loppuun voisi arvioida menevän 300-400 tuntia.

Jokainen viulu, jonka Lasse Linder on tehnyt on oma yksilönsä. Jokaisella on oma äänensä ja sointinsa. Ja tietysti viulun ääni aukeaa, kun sillä soitetaan muutama vuosi. Viulua pitää säilyttää sellaisessa paikassa, jossa on jatkuvasti ääntä. Viulun täytyy resonoida koko ajan äänen kanssa. Lasse on myös korjaillut jonkin verran viuluja, mutta uuden tekeminen antaa paljon enemmän kuin vanhan korjaaminen. Lasse Linderin mukaan eläkepäivät voisi viettää huonomminkin. Viulunrakennus on harrastuksena mukavaa, mutta kallista. Puiden hankkimiseen on mennyt useita tuhansia. Viulussa tarvittavaa vuorivaahteraa ja alppikuusta voi ostaa Suomesta esim. Vainiolta Helsingistä. Halvemmalla puita saa ulkomailta (tosin matkakin maksaa oman osuutensa), mutta silloin puu on tuoretta ja sen kuivattamiseen menee paljon aikaa. Kotimaista koivuakin täytyy malttaa kuivattaa tarpeeksi kauan. Vaikka puu on kaadettu, se "kasvaa" vielä viisi vuotta, sanoo Lasse Linder.

Lasse on käynyt esittelemässä viulunrakennusta myös Miehikkälän Pelimannipäivillä viime vuosina. Yhdessä Arvo Sjögrenin kanssa he ovat antaneet paljon arvokasta tietoa sitä haluaville. He eivät koskaan olleet myymässä viuluja vaan esittelemässä. Kuitenkin joka kerta heiltä on kyselty myös viulujen hintoja. Lassen päätarkoitus ei ole ollut tehdä viuluja myyntiin. Koska viuluja ei ole tullut vielä niin paljon, hän ei ole katsonut tarpeelliseksi alkaa kaupittelemaan "lapsiaan". Kuitenkin tulevaisuudessa hän alkaa mahdollisesti myymään työnsä tuloksia, kun viulujen määrä kasvaa.

Jouni Sjöblom


Kuukauden pelimanni -- Uudet levyt ja nuotit -- Nuorten palsta -- Surffipelimanni


Uudet levyt ja nuotit


Veera Pähnapuu: Setukeste rahvalaule
FA 0084

Tampereen yliopiston Virtain kulttuuritutkimusasema on yhteistyössä virolaisten yhteistyötahojen kanssa tuottanut Veera Pähnapuun (1938- 1989) kasetin "Setukaste rahvalaule". Kasetilla Veera Pähnapuu kumppaneineen esittää perinteisiä setulauluja. Lauluista on koottu myös kirjanen, josta nuottien lisäksi löytyvät tekstit venäjäksi, viroksi ja suomeksi sekä tietoa setukaisista ja Veera Pähnapuun elämästä. Puuhamies tässä mittavassa hankkeessa on Suomen päässä ollut Antti Koiranen.

Setukaiset asustavat Viron kaakkoiskulmassa. Nykyisin heitä arvioidaan olevan alle 10 000 Virossa ja rajan takana Venäjällä. Setukaisten kieli on eteläviron murretta, mutta sekä ääntämyksessä että sanastossa on Venäjän vaikutusta.

Veera Pähnapuu oppi laulut vanhemmalta sisareltaan ja kylän naisilta. Hän toimi esilaulajana kaikilla setukaisten laulujuhlilla vuodesta 1977 lähtien. Pähnapuun lauluja on taltioitu useille levyille ja myös mm. Lennart Meren ohjaamaan etnografiseen elokuvaan.

Kasetti ja sitä seuraava kirjanen ovat mielenkiintoisia, eniten tämäntyyppinen aineisto kiinnostanee tutkijoitten lisäksi alan opiskelijoita. Kokonaisuutena hanke ja sen tuloksekas loppuunvieminen (arvatenkin monien vaikeuksien kautta) on kulttuuriteko!

Hannu Virtanen


Jouka: Kulkurit
Fazer Records

Lintunen / Neidon haku / Nää maat / Kulkurit / Karu pohjanpoika / Lauletaan me pojat / Kartanon neito / Hulivilipojat / Wanha pelimanni / Laulu / Joukakatrilli / Soihtujen yö / Kaiken mä sain

Suuri levy-yhtiö Fazer Records valitsi uusista kansanmusiikkiyhtyeistä talliinsa jyväskyläläisen Joukan. Jouka tekee musiikkiaan osin koneilla. Rytmien, taustojen ja akustisten soittimien yhdistämisessä on paljon samaa kuin Ruotsin suursuosikilla Nordmanilla.

Jouka on kolmen nuoren miehen yhtye. Tunnistan joukosta vain Ville Ojasen, joka soittaa myös Folkkareissa. Muut muusikot ovat Antti Kleemola ja Mikko Salavuo. Jouka tekee laulunsa lähes kokonaan itse. Pojat ovat kirjoittaneet myös tekstit paria poikkeusta lukuunottamatta. Laulujen nimet kertovat jo paljon niiden aihepiireistä: Neidon haku, Wanha pelimanni, Hulivilipojat.

Parasta äänitteellä on poikien luontainen musikaalisuus. Laulaminen sujuu ja esimerkiksi tekstien fraseeraaminen on taidokasta. Sävellyksinä lauluista hitaammat ovat onnistuneet selvästi nopeita paremmin. Nopeissa kappaleissa melodioitten ja sovitusten vaatimattomuus ja yllätyksettömyys tulee selvemmin esille. Myös tekstejä vaivaa sama puute: tavanomaisia, osin jopa hyvin kuluneita ilmaisuja ja riimejä. Sovituksissa koneiden käyttö ei aina pysy hallinnassa, mukaan tulee jopa tahatonta komiikkaa.

Kaikkiaan Jouka on kuitenkin mielenkiintoinen uusi tulokas. On hyvä, että levyjä tehdään myös Helsingin ulkopuolella ja ilman sibisläisiä. Kunnioitettava on myös Joukan poikien tekemää työmäärää. Jos he jatkavat samalla asenteella, heistä kuullaan vielä monta kertaa.(toivottavasti ei... -JJ)

Hannu Virtanen


Jalasjärven musiikkileirin sinfoniaorkesteri ja kuoro joht. Juhani Numminen: Friikoolin mailta

"Friikoolin mailta" -levy esittelee kuulijoilleen musiikkia ja tunnelmia musiikkinäytelmästä "Nuori Frigård", joka sai ensi-iltansa vuoden 1994 Etelä-Pohjalaisissa Speleissä. Näytelmä kertoo jalasjärveläisestä Jaakko Frigård -nimisestä sepästä ja viulupelimannista. Kansivihkosen mukaan käsikirjoittajan tavoitteena on ollut kuvata erityisesti "pelimannin sisäistä ristiriitaa, joka syntyy sen ajan elämän arvostuksien keskeltä; työntekoa arvostettiin, soittoa ei".

Äänitteellä musiikkia esittävät Juhani Nummisen johdolla Jalasjärven musiikkileirin sinfoniaorkesteri ja kuoro. Sävelmistä lähes kaikki ovat kansanmelodioita, monet ilmeisesti Jaakko Frigårdin ohjelmistosta, ja musiikin sovittajana suururakan on tehnyt Lasse Hirvi.

Kansanmusiikin sovittaminen sinfoniaorkesterille on haastava työmaa, josta ei sudenkuoppia puutu. Orkestraation ja sen myötä soinnin jykevyys ja raskaus ovat varman ensimmäisiä ongelmia, sillä sinfoniaorkesteri ei ole niitä notkeimpia kokoonpanoja. Melko hyvin sovittaja on työssään onnistunut; musiikki hengittää luonnollisesti ja melodiat soljuvat sujuvasti eteenpäin. Vain silloin tällöin huomaa rasittuvansa mahtipontisesta soinnista, eikä vaihtelua todennäköisesti edes kaipaisi, jos musiikkia saisi kuulla sen omassa ympäristössään, näytelmän juonen tukena.

Selvää tietysti on, että näytelmään suunniteltu musiikki toimii parhaiten näytelmän yhteydessä, mutta kyllä osa ideasta ja tunnelmista välittyy näin levynkin avulla. Mielikuvien muodostumista auttaa informaatiopitoinen kansivihkonen, jonka perusteellisuudesta täytyy antaa aivan erityistä kiitosta.

Marjo Jääskä


Esa Kotilainen: Aamu joella
Fazer Records /Warner Music Finland

Kuusaa / Aamu joella / Terveisiä Astorille / Niskalassa niksahti / Naavan ikävä / Menninkäisen itu / Juhannus Säkälässä / Yllätys Kymijoella / Metsähanhi / Sateen jälkeen / Kuuyö / Lämmin kesävalssi / Naapurin likan häävalssi / Jonglööri / Patruunan marssi ja polska / Kiessit / Sininen metsä / Aamun nousu / Järvi fantasia

Studiohanuritaitaja Esa Kotilainen on koonnut sävellyksensä yhteen ja luonut huippumuusikoitten kanssa monipuolisen levyn. Kotilaisen sävellyksistä löytyy niin Anssi Tikanmäestä muistuttavaa tunnelmointia, huumorilla höystettyä musiikillista tutkimusmatkailua kuin konstailematonta tanssimusiikkiakin.

Musiikillinen tutkimusmatkailu edustaa levyn parasta puolta ja tuoreen tuntuisista sävellyksistä löytyy meheviä koukkuja. Hauskoja kappaleita ovat esimerkiksi raskaasti eteenpyrkivä "Menninkäisen itu", huvittavasti honottava "Metsähanhi" sekä mukavan vauhdikas avauskappale "Kuusaa".

Kokonaisuutena äänite ei kuitenkaan oikein toimi. Minkäänlaista punaista lankaa ei tunnu olevan olemassa, ja kappalejärjestys on kummallinen; levyllä on yksinkertaisesti liian monta samankaltaista sävelmää peräkkäin. Äänitettä kuunnellessa tulee väkisin mieleen, että pieni karsiminen olisi ollut paikallaan, varsinkin kun kappaleita on mukana peräti 19.

Soittoteknisesti levy on tietysti loistava, muu ei kai olisi mahdollistakaan kokoonpanolta, johon kuuluvat muun muassa Iiro Rantala, Rami Eskelinen, Erik Siikasaari sekä Mongo Aaltonen. Tiukasta yhteissoitosta huolimatta se jokin juttu kuitenkin puuttuu. Johtuuko se sitten sävellyksistä vai ehtoja kyselemättömän heittäytymisen puutteesta, en tiedä, mutta jollakin tavalla musiikki tuntuu jäävän vähän etäälle, eikä siinä oikein riitä aineksia, jotka houkuttelisivat kuulijaa lähemmäksi.

Marjo Jääskä


Muita uutuuksia:

kirjoja:
-Jaakko Kajaste: Soitteita ja sanoituksia. Toimittanut Antti Koiranen.
-Jaakko Kajaste: Soitteita ja sanoituksia 2. Toim. Antti Koiranen.
-Pentti Ylä-Tulijoen sävellyksiä harmonikalle. Toim. Antti Koiranen.
-Tammiston lauluja laidasta laitaan. Toim. Jukka Syrjänen.
-Kotitiellä. Lempäälän pelimannit.
Äänitteitä:
-Lempäälän pelimannit, Kotitiellä. (kasettina)
-Tiksit, Kalahari. (kasettina)
-Friikoolin mailta. Jalasjärven musiikkileirin sinfoniaorkesteri ja kuoro. Joht. Juhani Numminen. Musiikin sovitus Lasse Hirvi. (cd)
-Jouka (kasetti ja cd)
-Piirapauke, Metamorphosis. (cd)
-Esa Kotilainen, Aamu joella (cd)


Kuukauden pelimanni -- Uudet levyt ja nuotit -- Nuorten palsta -- Surffipelimanni


Nuorten palsta


Kansanmusiikkia on kiva harrastaa. Pidän itse esiintymisistä, varsinkin jos ihmisistä näkee, että heitä kiinnostaa kuunnella. Oman ikäisille on vaikeinta esiintyä. Useiden nuorten mielestä kansanmusiikki on tyhmää. Se johtuu varmaan siitä, että he eivät tiedä ko. musiikista mitään.
Vanhainkodeissa ja palvelutaloissa on todella mukava esiintyä. Voin oikein nähdä, miten ihmiset nauttivat.
Käyn musiikkiopistossa viulutunneilla ja soitan klassista musiikkia. Pidän siitä kovasti, mutta vastapainoksi on kivaa soittaa kansanmusiikkia. Se on paljon vapaampaa.
Kansanmusiikkia pitäisi tulla radiosta paljon enemmän, jotta ihmiset oppisivat pitämään siitä, joku ainakin.


Hyvät pelimannit, eritoten lapset ja nuoret!

Haluaisin lukea Pelimanni-lehden palstoilla teidän mielipiteitänne kansanmusiikista. Soitan itse Vesselit-yhtyeessä. Olisi kiinnostavaa kuulla muista nuorten yhtyeistä ja kokemuksistanne keikoilta. Eivät kaikki nuoret ole rock-faneja, monet soittavat musiikkiopistossa. Kansanmusiikkia voisi uudistaa ajan mukaan meneväksi. Olen aloittanut saxsophonin soiton. Jopa bluesista olisi aineksia esitysten elävöittämiseksi.

Vesa Siltanen 12 v. Helsinki


Haluaisin Pelimanni-lehdessä lukea enemmän erilaisista soittimista ja niiden rakenteesta. Mielestäni kansanmusiikki ja klassinen musiikki ovat molemmat yhtä hyviä musiikin aloja. Mielipide-erot johtuvat eri ikäryhmän tottumuksista ja mieltymyksistä musiikkiin. On selvää, että vanhempi ikäryhmä on mieltynyt klassiseen, koska heidän nuoruudessaan ei ollut diskoja. Ikäryhmä 25-40 taas ei tiedä kansanmusiikista paljoakaan, koska he eivät ole sitä kuulleet.

Juha Koponen 12 v. Helsinki


Hyvä Pelimanni-lehden toimitus

En lue koskaan lehteänne kannesta kanteen, koska se ei kiinnosta minua kovinkaan paljon. Lehden parhaita ideoita ovat nuotit ja ennen kaikkea juuri tämä nuorten palsta, sillä kansanmusiikki ei ole pelkkien "papparaisten ja mummojen" hommaa.

Ehkä aikuiset lukevat tätä lehteä mielellään, mutta entäs me? Lehden pitäisi muuttua, samoin kuin kansanmusiikin uudistua, niin että nuoret kiinnostuisivat siitä enemmän. Voin kyllä myöntää, että kaikki nuoret eivät ole sitä "älykkäintä" porukkaa, mutta uuden kansanmusiikin pitäisi olla enemmän esillä ja sitä pitäisi mainostaa, jotta nuoret jollain tavalla kiinnostuisivat siitä. mutta vanhaa kansanmusiikkia he eivät varmaan opi ikinä kuuntelemaan.

Nimimerkki Radikaali -84, Helsinki


Tärkeät Pelimanni-lehden toimittajat

Vaikka en koskaan lue lehteänne kokonaan, olen huomannut selviä puutteita siinä, nimittäin… Postiluukku kolahtaa ja käyn katsomassa, mitä postiljooni on tuonut. Näen päällimmäisenä laskuja, mutta alta pilkottaa lehden reuna. Avaan sen ja huomaan sen olevan Pelimanni-lehti. Hyvänä ideana lehdessä näkyy olevan yhteissoittonuotteja. Huomaan laulun alla olevan tekstin ja kauhistun... Vilpertti Jaakkonen 1898! Miksi aina ikänsä eläneitä yhteissoittoja. Varmasti löytyy sillekin jenkalle uusi versio, vai eikö?

Muutenkin lehti on tarkoitettu varttuneille. Jotakin uutta pitäisi löytää nuoremmalle polvelle, meille kauhukakaroille.

Hyvääkin kyllä löytyy. Folklandia-risteilyllä saatiin kuulla uudempiakin versioita eri lauluista. Ehdotan nyt, että lehteen tulisi enemmän väriä ja uusia rohkeitakin yrityksiä parantaa sen suosiota.

Vanhassa kansanmusiikissa ja klassisessa en näe mitään tasoeroa, mutta "uudempi" on selvästi parempaa ja iskevämpää. Nuoret aikuiset taas pitäisi johdatella kansanmusiikin maailmaan ytimekkäästi ja hyvin.

Toivoo nimimerkki Hermostunut 12 v.


T.Vänkä

Yhtyeemme T.Vänkä sisältää kuusi fantastista soittajaa pääosin Etelä-Suomesta. Yhdessä on jammailtu noin vuoden verran ja meillä on ihanaa yhdessä.

Bändin koostumus: Herkko Aromaa (kitara), Johanna Juhola (hanurit), Antti Järvelä (viulu, mandoliini ja basso), Juuli Mäkelä (viulu), Pilvi Talvitie (harmooni) ja Tuuli Talvitie (viulu). Jotkut meistä myös laulavat joskus.

Musiikkimme on suurelta osin perinteistä suomalaista, mutta omat sävellykset ja sovitukset rikastuttavat saundiamme.

Vuoden aikana olemme heittäneet vain muutamia keikkoja, mutta toivomme kiireisempää ensi vuotta.

Meriitti: Nuorten pelimanniyhtyeiden Suomen mestaruus vuonna -95.

Johanna Juhola


Alusvasara

Alusvasara on 6-henkinen tyttöporukka Jyväskylästä. Osa heistä on soittanut aiemmin Palokan pikkupelimanneissa, jonka toiminta käynnistyi jo v. 1982. Nykyinen Alusvasara on soittanut yhdessä muutamia vuosia.

Alusvasarassa soittavat: Kirsi Hirvonen: viulu ja laulu, Tiina Tolonen: kontrabasso ja laulu, Kirsi Vesalainen: harmooni ja laulu, Tiina Kettu: viulu ja laulu, Birgit Vainio: viulu, nokkahuilu ja laulu.

Muutamat heistä opiskelevat musiikkia. Tiina Tolonen opiskelee Jyväskylän yliopistossa musiikkikasvatusta, Birgit Vainio Kokkolan konservatoriossa kansanmusiikin ohjaajaksi, Tiina Kettu on tällä hetkellä opiskelemassa Latviassa (Rigassa) viulunsoittoa ja orkesterinjohtoa.

Alusvasaran ohjelmisto on pitkälle perinteistä pelimannimusiikkia, mutta joukossa on myös ruotsalaista, irlantilais- ja amerikkalaisvaikutteista musiikkia. Sovitukset syntyy pääosin yhdessä, mutta mukana on omaakin tuotantoa. Kesällä -95 yhtye saavutti Suomen mestaruuden Mäntsälässä pidettävissä pelimanniyhtyeiden SM-kilpailussa. Aiemmin Palon pikkupelimannien nimellä he olivat kesällä -92 yksi juhlayhtyeistä Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla. Tytöt ovat olleet mukana monilla leireillä ja kursseilla (mm. Orivedellä). Ohjausta he ovat saaneet Valon Timolta ja Jouko Kyhälältä. Kotimaisten festivaalien, Poloneesin ja monen muun tapahtuman lisäksi yhtye on matkustellut Norjaan, Ruotsiin (Falunin ja Uumajan festivaaleilla) ja Viron Saarenmaalle.


Jälkisytytys

Nykyään kolmestaan musisoivat Lajusen sisarukset Suolahdesta, viulistit Emilia (s. -79) ja Elina (s. -80.) seka harmoonin soittaja Olli (s. -82.) saivat alkusysäyksen kansanmusiikkiin Kaustisen Näppärikurssilta 1991. Pelimannimusiikin tyylejä on käyty hiomassa myös Kaustisella Tallarin kursseilla, Kamu-leireillä ja Oriveden-opiston talvikursseilla. Erityisesti Ritva Talvitien ohjaamana yhtye on laajentanut repertuaariaan perinteisen kansan musiikin piiristä myös uudempaan ja muutamaan omaan mielikuvitukselliseen sovitukseen.

Ensimmäinen suurempi saavutus valtakunnallisella tasolla, oli osallistuminen Nuorison Taidetapahtumaan 1993 Keski-Suomen edustajana. Kannustavien arvostelujen innoittamina yhtye, joka oli löytänyt nimensä turistienglannin sanakirjasta, osallistui Mäntsälän Sepän Soitossa järjestettyyn yhtyeiden SM-kilpailujen nuorten sarjaan, ja kuinka ollakaan voittivat vuoden 1994 nuorten Suomen mestaruuden. Saman vuoden syksynä Vuoden nuori viulupelimanni -kilpailussa Vantaalla Elina voitti alle 15-vuotiaiden sarjan ja Emilia sijoittui kolmanneksi yli 15-vuotiaiden sarjassa. Miehikkälän Pelimannipäivillä 1995 yhtye osallistui nuorten Beatles-aiheiseen yhtyekilpailuun. Yhtye oli myös kesän 1995 Kaustisen festivaalin kaikkien aikojen nuorin juhlayhtye.

Kotimaisten festivaali-, hyväntekeväisyys- ja muiden esiintymisien lisäksi yhtye on matkustellut myös mm. Ruotsiin ja Viron Saarenmaalle soittamaan ja tuomaan tutuksi "perinteistä" suomalaista kansanmusiikkiaan. Kaupunki myönsi yhtyeelle vuoden 1994 Suolahden kulttuuripalkinnon.


Surffipelimanni

Tietokoneavusteinen pelimannimusiikki, ("bittimusa")

Tuntuu varmaan oudolta ja pitkältä termiltä. Hyvä lyhenne voisi olla vaikkapa "bittimusa". Atk-ihmisiähän kuulee sanottavan "bittinikkareiksi" ja musiikkia kuulee sanottavan "musaksi". Siitä päädyin lyhenteeseen (sanahirviöön) bittimusa, joka tarkoittaisi yleensä tietokoneavusteista musiikkia, mutta tässä yhteydessä nimenomaan pelimannimusiikkia. Toivon, etteivät edesmenneet kunnioitettavat pelimannit käänny haudassaan, ja etteivät keskuudessamme elävät konservatiivisimmat pelimannit pane pahakseen, eivätkä pidä pyhäinhäväistyksenä sitä, että pelimannimusiikissa käytetään tietokoneita. Itse olen sitä mieltä, että tietokone ja siihen liitetyt musiikki-instrumentit ovat vain uusia instrumentteja, jotka eivät koskaan korvaa eivätkä tule syrjäyttämään niin hyviä perinteisiä soittimia pelimannimusiikissa kuin viulu, hanuri, klarinetti ja kontrabasso ym. Itsekin käytän kuitenkin hanuria, tosin MIDI-kontakteilla varustettua, kun soitan musiikkia tietokoneen muistiin. Bittimusa on siis vain uusi aluevaltaus myös pelimannimusiikissa.

Kuinka sitten bittimusaa tehdään? Mitkä ovat ohjelmisto- ja laitteistovaatimukset? Ensiksi tietenkin tarvitaan tietokone. Sitten heti musan tuotanto jakaantuukin kahtaalle. Toisaalta käyttäen tietokoneen omia äänivaroja tai toisaalta käyttäen ulkoisia MIDI-instrumentteja.

Tietokoneen omia äänivaroja käytettäessä tarvitaan koneeseen äänikortti, tarvittavat musiikkiohjelmat ja koskettimisto, jolla musiikki soitetaan koneen muistiin. Tietääkseni on olemassa myös ohjelmia, joilla voi soittaa koneen näppäimistöllä, mutta se on kyllä kömpelöä, eikä vastaa kunnon soittamista. Nykyään on jo saatavana hyviä äänikortteja, jotka vastaavat syntetisaattoreita. Omassa koneessanikin on sellainen, mutta en ole sitä paljon käyttänyt, kun olen tottunut käyttämään ulkoisia syntetisoijia.

MIDI (Musical Instrument Digital Interface), eli musiikki-istrumenttien digitaalinen käyttöliittymä, on elektronisten soittimien valmistajien keskenään sopima standardoitu tiedonsiirtokieli eri laitteiden välillä. MIDI:n avulla kytketään tietokone ja midi-soittimet toistensa yhteyteen käyttäen midi-kaapeleita. Tietokoneessa täytyy olla midi-liitäntäkortti ja tietenkin soittimissa midi-liitäntämahdollisuus. Suosittelen lukemaan MIDI-kirjallisuutta, ellei MIDI ole ennestään tuttua. Kyseistä tietoa löytyy kyllä kirjastoista.

Menemättä tässä yhteydessä syvemmälle tekniikkaan, toivon, että ainakin me surffipelimannit hyväksymme bittimusan, koska muutenkin olemme tekemisissä tietokoneen kanssa. Levystudiot ovat kyllä jo kauan käyttäneet tietokoneita orkesteritaustojen äänityksessä ja lisänneet sitten moniraitanauhalle akustiset instrumentit. Samoin olen itsekin tehnyt kotistudiossani harrastukseni parissa.

Aarne Laurila Oulu


Kuukauden pelimanni -- Uudet levyt ja nuotit -- Nuorten palsta Surffipelimanni


Tämän Pelimanni -lehden sähköisen version toteutti Jani Juvonen 15.05.1996. Päivitys 13.8.1996 Päivi Utriainen.